keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Koulua ja kananluita


Pentukurssi alkoi reilu viikko sitten, tiistaina 6.pvä. Paikalla oli n. 25 koiraa ja 5 kouluttajaa, eli muodostimme n. 5 koirakon ryhmiä eri puolille isoa koulutuskenttää. Kurssi oli tosiaan suurimmaksi osaksi ringissä seisoskelua ja jutustelua. Kouluttaja pohjusti asioita ja kysyi aina jokaiselta koiranomistajalta vuorollaan erilaisia asioita, esim. aiotko harrastaa koiran kanssa jotain, onko teillä erityisiä ongelmia, johon haluaisitte apua jne. Harjoittelimme vähän luoksepäästävyyttä (kouluttaja kävi tervehtimässä kaikki koirat), katsekontaktia ja lopuksi yliajalla vielä luoksetuloa. Näiden asioiden harjoittelua ja koiran kanssa leikkimistä tuli vielä kotiläksyksi.

Viikonloppuna Ronja järjesti taas jännitystä. Perjantaina kauppareissumme aikana se oli luovinut tiensä bioastialle ja tyhjentänyt ilokseen myös roskiksen siinä matkalla. Varsinainen kohde olivat siis bioastiassa olleet kypsennetyt koipireisipaloista jäljelle jääneet kananluut, jotka se olikin syönyt viimeistä nahan ripettä myöten. Huolestuttavaa asiassa on siis nimenomaan se, että luut olivat kypsennettyjä, näin ne voivat olla vaarallisia koiralle. Googlailin taas toimintaohjeita ja kun keskustelupalstojen mukaan enemmistö saman tempun tehneistä koirista oli säilynyt hengissä, niin annoin ylimääräisen annoksen ruokaöljyä ja toivoin, että asiasta selvitään harmailla hiuksilla. Eikä mitään mahanpuruja pahempaa sitten tapahtunutkaan.

Pentukurssin toinen tunti oli taas eilen tiistaina. Meno jatkui samanlaisena, uusina teemoina hihna löysänä käveleminen, sivulle tuleminen ja jättäminen/ei-sana. Ronjalta on aina vaadittu vetämättä kävelemistä, lisäksi sen tulee kävellä vasemmalla puolella (kiitos Hilkan vahvan kehotuksen :)). Sivulle tulemista ei ole vielä harjoiteltu, se pitää ottaa ohjelmaan samoin kuin jättäminenkin, jota olen kyllä suunnitellut (ja pari kertaa harjoitellut) mutta ollut vielä aikaansaamaton sen suhteen.
Hyppimisongelmaan kouluttaja ehdotti sellaisten tilanteiden välttämistä, joissa tätä esiintyy. Lisäksi täytyisi vaan jaksaa aktivoida Ronjan pääpuolta ahkerammin, duraceleilta kun ei lenkit vie puhtia. Täytynee lainata joku temppukirja, kun ei itsellä raksuta, että mitä kaikkea sille nyt sitten opettaisi. Ruokansa se saa jo etsiä erilaisista piiloista ympäri kämppää.

Strategiset mitat tällä hetkellä 55 cm/22 kg.

torstai 1. syyskuuta 2011

Eläinlääkärissä / У врача


Ronja ripuloi viime viikon, ehkä alkuviikolla annettu matolääke vaikutti osaltaan, ehkä myös raa'an lihan vuoksi. Muutoin sisäsiisti haukkumme teki isot kasat löysää tuotosta kolmena yönä sisälle, pääsin uudestaan maton- (ja lattian)pesupuuhiin.
Maanantaina Ronjan masu alkoi olla taas parempi mutta päätin vielä soittaa eläinlääkärille, kun ripuli ei mennyt muutamassa (maks. kolmessa) päivässä ohi. Koira oli koko ajan pirteä, ja tapansa mukaan ikinälkäinen, söi siis hyvällä halulla kaiken mitä sai. Toipilasruokana oli riisi- tai kaurapuuropohjaisia sekotuksia.

Eilen keskiviikkona käytiin siis näyttäytymässä eläinlääkärille. Tulipahan tehtyä yleistarkastus. Ronjalla silmät punoitti vähän, kitarisat punoitti ja imusolmukkeet oli lievästi suurentuneet. Ell ohje oli seurata lämpöä parin viikon ajan ja jos lämpö nousee, niin näytille. Lisäksi voisi käydä kokeiluttamassa ovatko imusolmukkeet normalisoituneet.
Topi / Топи
Hampaat ovat kuulemma täysin vaihtuneet, ja sen puolesta ell arvioi, että Ronja voisi olla vanhempikin (7-8kk) kuin n.6kk, mikä on tämän hetken arvio löytöajan perusteella. Ronja onkin leikkikaveriaan Topia kehittyneemmän oloinen, Topi on varmasti 5½kk:n ikäinen mutta paljon pentumaisempi ja pehmoisempi.

Iltapäivän lenkillä sitten törmättiinkin Topiin ja päätettiin mennä yhdessä metsään, että saa haukut juosta.


У Рони был понос в прошлой неделе,  и потому-что она не стала лучше в 2-3 дни, в понедельник я решила позвонить ветврачу. Вчера, в среду, мы ходили к врачу, хотя живот у Рони уже стал нормальным.
У Рони глаза были немножко красные, глоточные миндалины также красные и лимфатические узлы немного увеличивались. Врач советовала следовать ее температура и если что-то, то прийти в клинику опять. Зубки Рони все менялись, поэтому врач думала, что Роне, может быть, больше чем 6 месяцев, хоть-бы 7-8мес. Кто знает…
 
На прогулке мы встретились с Топи, друг Рони. Мы решили пойти вместе в лесу, где собаки бегали.


На следующей неделе пойдем в курс для щенков!



Ensi viikolla muuten alkaa pentukurssi!


Ronjalla tosiaan ei ole esteitä elämässään... Ritilän oli tarkoitus estää Ronjan sohvalle pääsy, se kun käyttää julmasti tilaisuudet hyväkseen. Isäntä kuvasi aamuhaukotukset.

Белая вещь должно работать препятствием, в диван нельзя, но... Точно, для Рони препятствий нет! Хозяин сфотографировал утренний зевок.

perjantai 26. elokuuta 2011

Kuulumisia

Vähän kuulumisia taas. Ronja on saanut uuden kaverin samanikäisestä rottweiler-pennusta, jonka aidatulla pihalla on poikettu pari kertaa leikkimässä. Topi-parka on ihan hukassa välillä kun Ronja höykyttää sitä. Kaksikko on mukavan tasainen pari, Ronja on itse asiassa vähän Topia korkeampi. Topi vaan on malliltaan raskaampi ja sen omistaja ihastelee Ronjan ketteryyttä kun pennut ajavat toisiaan takaa.
Lenkeillä on toisinaan haisteltu vaikka ketä, kerran metsässä Ronja sai myös leikkiä australiankelpie Nellan kanssa, niilläkin oli melkoisen hauskaa.
Kuvassa kleinspitz-Masi, jota myös haisteltiin eräällä lenkillä. Ronjan ja Masin leikit sujuivat kun Ronja makasi maassa ja Masi sai kiipeillä sen päällä :)

Löysin läheltä koirien ruokintaan erikoistuneen liikkeen, josta hain maistiaisiksi erilaisia lihoja, joita ajattelin lisätä Ronjan ruokavalioon. Mukaan tarttui myös ydinluu, joka olikin varsinainen superostos. Ronja ei tainnut edes huomata, että käytiin Isännän kanssa kaupassa kun sillä oli luu edessään, ei meinaan koira haukkunut perään yhtään.





 Niin hieno koira kuin Ronja onkin, on joitakin ongelmiakin (luonnollisesti) ilmaantunut. Se saa välillä lenkillä jonkinlaisen pomppukohtauksen, eli hyppii päin hampaat edellä ja saattaa lisäksi rähjätä tajuttajalle. Yleensä tämä käytös kuitenkin loppuu pienen kohtauksen jälkeen ja lenkki jatkuu normaalisti. Irti ollessaan metsässä se saattaa vilahtaa ohi edelle, pysähtyä, kääntyä, ja lähteä rynnimään päin taas hypätäkseen hampaat edellä kiinni. Tämän tulkitsisin kuitenkin ehkä leikkihaasteeksi ja hyvä keino tähän on ollut kääntyä sivuttain koiraan nähden ja pyytää sitä istumaan kun se saavuttaa taluttajan hyökkäysmielessä. Yleensä jo sivuttain kääntyminen hillitsee sen vauhtia ja silmien kiiltoa.
Myös sisällä se ajoittain krokoilee, kuten me kotoisasti puhumme. Krokotiili-diagnoosin Ronja sai itse asiassa jo Tverissä Natalialta, jonka luona asuin. Erityisesti Isäntä saa tuta hampaat  vaikka nähdäksemme varsinaista syytä ei ole. Esimerkiksi eilen Ronja kävi hampailemaan Isäntää tämän lukiessa sohvalla. Hyökkäilyyn avuksi edotin, että Isäntä ei turhia huomioisi koiraa: vain välttämättömät toimenpiteet ja muuten koira saa olla rauhassa. Katsotaan miten tilanne kehittyy.

Itse en ole erityisen huolissani näistä, googlailen vain toimintaohje-ehdotuksia ja otan tietysti vinkkejä vastaan. Kyllä se siitä, kunhan näihin puututaan ja kakara kasvaa.

Viimeisessä kuvassa enkeli nukkuu, se sai oman tyynyn makkariin kun eihän se yksin olkkarissa tahdo öitään viettää.

torstai 18. elokuuta 2011

Mustikkakoira / Собака-черника

Muutto on tehty ja laatikot vähenee pikkuhiljaa. Ronja oli kauniisti hoidossa ja niin koira kuin hoitajakin taisivat nauttia toistensa seurasta, kiitos vielä Hilkalle!
Ronja otti taas uuden kodin vastaan yhtä letkeästi kuin aikaisemminkin uudet paikat. Kun on oma peti, ruokaa ja ihmiset ympärillä, niin tämä tyttö taitaa olla ihan tyytyväinen.

Uudessa ympäristössä on hienot lenkkeilymahdollisuudet, Emäntä on käyttänyt Ronjaa metsässä auki päivittäin. Polun varrella notkuvat mustikanvarvut ovat houkutelleet Emäntää keräilemään marjoja lenkkien ohessa. Ensimmäisellä kerralla Ronja ihmetteli, että mitäs tässä oikein kykitään, tylsää! Jo toisella kerralla se keksi itsekin ruveta syömään mustikoita, siinähän on sitten veikeä kerätä kun koira tunkee samalle varvulle. Voisikohan Ronjankin opettaa syömisen sijaan keräämään...
Mattopyykillä / Моем ковры

Так, переехали и Роня была сразу как дома. Наверно, как только есть корм, постель и семья рядом, она счастливая.

Здесь идеально ходить на прогулках, потому-что лес рядом и много возможностей гулять без поводка. Я на прогулках также собрала черники. Во второй раз Роня сначала кушать черники! И сейчас когда я собираю, она ходит рядом и кушает. Есть ли возможность выучить ее не кушать, а собирать черники..?




torstai 11. elokuuta 2011

Muutto / Переезд

Emäntä ja Ronja muuttavat Isännän jo vähän aikaisemmin asuttamaan kaksioon viikonloppuna. Ronja menee hoitoon muuton ajaksi, se on auttanut jo liikaakin pakkaamisessa järsimällä banaanilaatikoita... Seuraavat kuulumiset sitten Uudeltamaalta!
Хозяйка с Роней переедет в южную Финляндию к Хозяину, кто пораньше туда переехал. Во время переезда Роня будет у знакомой, иначе она была бы слишком готовая помочь... Следуюшие новости когда-то из нового дома!