keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Koulua ja kananluita


Pentukurssi alkoi reilu viikko sitten, tiistaina 6.pvä. Paikalla oli n. 25 koiraa ja 5 kouluttajaa, eli muodostimme n. 5 koirakon ryhmiä eri puolille isoa koulutuskenttää. Kurssi oli tosiaan suurimmaksi osaksi ringissä seisoskelua ja jutustelua. Kouluttaja pohjusti asioita ja kysyi aina jokaiselta koiranomistajalta vuorollaan erilaisia asioita, esim. aiotko harrastaa koiran kanssa jotain, onko teillä erityisiä ongelmia, johon haluaisitte apua jne. Harjoittelimme vähän luoksepäästävyyttä (kouluttaja kävi tervehtimässä kaikki koirat), katsekontaktia ja lopuksi yliajalla vielä luoksetuloa. Näiden asioiden harjoittelua ja koiran kanssa leikkimistä tuli vielä kotiläksyksi.

Viikonloppuna Ronja järjesti taas jännitystä. Perjantaina kauppareissumme aikana se oli luovinut tiensä bioastialle ja tyhjentänyt ilokseen myös roskiksen siinä matkalla. Varsinainen kohde olivat siis bioastiassa olleet kypsennetyt koipireisipaloista jäljelle jääneet kananluut, jotka se olikin syönyt viimeistä nahan ripettä myöten. Huolestuttavaa asiassa on siis nimenomaan se, että luut olivat kypsennettyjä, näin ne voivat olla vaarallisia koiralle. Googlailin taas toimintaohjeita ja kun keskustelupalstojen mukaan enemmistö saman tempun tehneistä koirista oli säilynyt hengissä, niin annoin ylimääräisen annoksen ruokaöljyä ja toivoin, että asiasta selvitään harmailla hiuksilla. Eikä mitään mahanpuruja pahempaa sitten tapahtunutkaan.

Pentukurssin toinen tunti oli taas eilen tiistaina. Meno jatkui samanlaisena, uusina teemoina hihna löysänä käveleminen, sivulle tuleminen ja jättäminen/ei-sana. Ronjalta on aina vaadittu vetämättä kävelemistä, lisäksi sen tulee kävellä vasemmalla puolella (kiitos Hilkan vahvan kehotuksen :)). Sivulle tulemista ei ole vielä harjoiteltu, se pitää ottaa ohjelmaan samoin kuin jättäminenkin, jota olen kyllä suunnitellut (ja pari kertaa harjoitellut) mutta ollut vielä aikaansaamaton sen suhteen.
Hyppimisongelmaan kouluttaja ehdotti sellaisten tilanteiden välttämistä, joissa tätä esiintyy. Lisäksi täytyisi vaan jaksaa aktivoida Ronjan pääpuolta ahkerammin, duraceleilta kun ei lenkit vie puhtia. Täytynee lainata joku temppukirja, kun ei itsellä raksuta, että mitä kaikkea sille nyt sitten opettaisi. Ruokansa se saa jo etsiä erilaisista piiloista ympäri kämppää.

Strategiset mitat tällä hetkellä 55 cm/22 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti