torstai 1. syyskuuta 2011

Eläinlääkärissä / У врача


Ronja ripuloi viime viikon, ehkä alkuviikolla annettu matolääke vaikutti osaltaan, ehkä myös raa'an lihan vuoksi. Muutoin sisäsiisti haukkumme teki isot kasat löysää tuotosta kolmena yönä sisälle, pääsin uudestaan maton- (ja lattian)pesupuuhiin.
Maanantaina Ronjan masu alkoi olla taas parempi mutta päätin vielä soittaa eläinlääkärille, kun ripuli ei mennyt muutamassa (maks. kolmessa) päivässä ohi. Koira oli koko ajan pirteä, ja tapansa mukaan ikinälkäinen, söi siis hyvällä halulla kaiken mitä sai. Toipilasruokana oli riisi- tai kaurapuuropohjaisia sekotuksia.

Eilen keskiviikkona käytiin siis näyttäytymässä eläinlääkärille. Tulipahan tehtyä yleistarkastus. Ronjalla silmät punoitti vähän, kitarisat punoitti ja imusolmukkeet oli lievästi suurentuneet. Ell ohje oli seurata lämpöä parin viikon ajan ja jos lämpö nousee, niin näytille. Lisäksi voisi käydä kokeiluttamassa ovatko imusolmukkeet normalisoituneet.
Topi / Топи
Hampaat ovat kuulemma täysin vaihtuneet, ja sen puolesta ell arvioi, että Ronja voisi olla vanhempikin (7-8kk) kuin n.6kk, mikä on tämän hetken arvio löytöajan perusteella. Ronja onkin leikkikaveriaan Topia kehittyneemmän oloinen, Topi on varmasti 5½kk:n ikäinen mutta paljon pentumaisempi ja pehmoisempi.

Iltapäivän lenkillä sitten törmättiinkin Topiin ja päätettiin mennä yhdessä metsään, että saa haukut juosta.


У Рони был понос в прошлой неделе,  и потому-что она не стала лучше в 2-3 дни, в понедельник я решила позвонить ветврачу. Вчера, в среду, мы ходили к врачу, хотя живот у Рони уже стал нормальным.
У Рони глаза были немножко красные, глоточные миндалины также красные и лимфатические узлы немного увеличивались. Врач советовала следовать ее температура и если что-то, то прийти в клинику опять. Зубки Рони все менялись, поэтому врач думала, что Роне, может быть, больше чем 6 месяцев, хоть-бы 7-8мес. Кто знает…
 
На прогулке мы встретились с Топи, друг Рони. Мы решили пойти вместе в лесу, где собаки бегали.


На следующей неделе пойдем в курс для щенков!



Ensi viikolla muuten alkaa pentukurssi!


Ronjalla tosiaan ei ole esteitä elämässään... Ritilän oli tarkoitus estää Ronjan sohvalle pääsy, se kun käyttää julmasti tilaisuudet hyväkseen. Isäntä kuvasi aamuhaukotukset.

Белая вещь должно работать препятствием, в диван нельзя, но... Точно, для Рони препятствий нет! Хозяин сфотографировал утренний зевок.

1 kommentti:

  1. Как ваши дела?
    Как Роня?
    Ходите ли вы уже на занятия?
    как успехи?

    VastaaPoista