keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Päivitystä

Ronjan elo on sujunut mukavasti edellisen puolentoista kuukaudenkin aikana. Voisi melkein sanoa, että se rauhoittuu päivä päivältä. Enää ei ole todellakaan tietoakaan vuoden takaisista "kohtauksista".

Ollaan harrastettu tosi paljon vapaana lenkkeilyä viime aikoina, läheltä kun löytyy siihen homaan sopivaa peltoa ja metsää. Se tuntuu kehittävän Ronjan lihaksia valtavasti. Kinoksissa sukeltelu tuo oman lisänsä.


Marraskuussa naapurilla oli hoidossa vanha koiraherra Sasu ja hyödynnettiin tilaisuus totuttaa Ronjaa vierailevaan koiraan.

 Monena kertana olen jo kirjoitellut sterilointiin liittyen, ja nyt se onkin niin ajankohtainen, että Isäntä vie Ronjan huomenna aamupäivällä operaatioon. Kelit on tietysti aika vilpoiset ajeltua masua ajatellen, mutta Isännän joululoma mahdollistaa potilaan valvomisen ja siksi päädyttiin leikkauttamaan nyt. (Sen lisäksi, että nyt on sopiva aika juoksujen välissä.)


Tehtiin tuossa myös sellainen viikonloppureissu, ettei viitsitty ottaa Ronjaa mukaan. Ronja tosin taisi yrittää varmistaa mukaan pääsyn pakkaamalla itsensä Emännän laukkuun.
Haukku jäi kuitenkin em. naapurin hellään huomaan ja viettikin melkoisen luksusviikonlopun: hoidossa sai olla sohvalla ja nukkua sängyssä! Näistä erivapauksista rohkaistuneena Ronja käytti heti kotonakin tilaisuuden hyväkseen.
Isäntä nimittäin ei ollut viime yönä kotona ja aamulla kun heräsin niin sängystä löytyi kuitenkin kaveri: Ronja oli hiippaillut Isännän tyhjään jalkopäätyyn kun jo nukuin. Ronjahan teki samaa jo pentuna Venäjällä, sillon se vain saattoi olla melkein pää samalla tyynyllä. Ovela piru.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti