sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Juoksut!

Noniin, tähän n. 1 vee -tiimellykseen paukahtivat nyt sitten myös juoksut. Olenkin tässä jo aikani miettinyt ja odottanut, että koskakohan ne alkavat. Perjantaina 2.3. havaitsin ensimmäistä kertaa tiputtelua ja nyt meillä on kasvukipuinen teini ;)

Ennusmerkkejä taisi olla nähtävissä ja nyt osaankin yhdistää ne juoksuihin liittyviksi. Suojapöksyt on tietysti tosi ahdistavat Ronjan mielestä mutta yllättävän hyvin se on niitä pitänyt eikä yritä repiä niitä! Olen tosin pettynyt pöksyihin, sillä ne istuu tosi huonosti ja myyjä sattui tietysti esittelemään pelkästään ne n. 20e hintaiset, kun vieressä olisi ollut kympinkin pöksyt. Jotka ei välttämättä olisi istuneet ainakaan huonommin. Enpä ollut hereillä/valveutunut tarpeeksi ajoissa. (En kai kun pöksyjä mentiin ostamaan ex tempore pe iltana ennen eläinliikkeen kiinni menoa tyyliin "tarvittais juoksusuoja, meiän koiralla tais nyt alkaa juoksut".)

Ronja on ehkä rauhallisempi, jollain tapaa pöllämystynytkin ja vähän huomion/hellyydenkipeämpi (hyvällä tavalla eikä perinteisemmällä riehumis-tavallaan). Toki virtaakin löytyy tarpeen mukaan eli ainakin taas kun sisällä olo alkaa ahdistaa. Mutta nyt viikonlopun se on ollut tosi rauhallisesti sisällä, toisaalta me ollaan myös ulkoiltu paljon porukalla. Lauantaina tehtiin jännä (ja autoilun osalta kamala) retki eräälle luontopolulle. Vaikka onhan Ronja autossa kyllä nätisti mutta nähtävissä on miten se stressaa: se koittaa vältellä autoon menoa viimeiseen asti (tosin sitten kun sen saa hyppyetäisyydelle se kiipeää itse kyytiin) ja kuolaa matkalla enemmän tai vähemmän. Tällä kertaa vältyttiin kuitenkin taas oksennuksilta!

No, jäämme jännityksellä seuraamaan juoksujen etenemistä (onhan tää nyt jännää kun Ronja on eka koira ja nää on ekat juoksut!), päivittelen varmaan kuulumisia tämän osalta tiheämmin kuin nyt viimeaikoina on keskimäärin tullut päiviteltyä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti